Jos joku olisi kertonut minulle kolme kuukautta sitten, missä tilanteessa tulen nyt olemaan, olisin nauranut makeasti ja tilannut jutun murjaisijalle taksin jonnekin lataamoon vähän lepäilemään ja juttelemaan mukavia jollekulle.

Nyt ei paljon naurata. Huumori on itseasiassa aika kaukana tästä.

Sen jälkeen, kun töllini liekitettiin, on tapahtunut paljon.
Muutin takaisin heti, kun sisällä pystyi edes jotenkuten hengittämään ja vietin monia rattoisia öitä keittiön lattialla makuupussissa ja heräsin raksamiesten potkintaan aamukuudelta, kun he herättelivät minua pois töiden alta.
Tarkoitus oli poistaa palanut paska seinistä pois, poistaa levyt ja juntata päälle uudet ja uutta maalia, jossa on jotain löyhkiä karkottavia ominaisuuksia.

Vitut mitään oli.

Tapauksesta on kaksi kuukautta, ylikin, ja edelleen kämppäni haisee kuin Amerikan ulkopolitiikka. Eivät ne mitään levyjä vaihtaneet, maalia käyttäneet ja alan ylipäänsä epäillä tapahtuiko kämpässäni todella yhtään mitään. Ionisointi ei auttanut tarpeeksi, ja vaikka olen vain vuokralainen, joka puolelta tuntuu putkahtelevan syyttäviä sormia sihtailemaan minuun päin ikäänkuin kaikki olisi minuun aikaan saannostani. Ei ole kovin kivaa.
Tässä alkaa pikkuhiljaa hivenen noin sanoakseni vituttaa.
Olen liian laiska muuttamaan nyt, koska muutto uuteen kaupunkiin on kuitenkin muutaman kuukauden päästä edessä niin ei maksa kovin vaivaa.
En tiedä...ei hyvä.

Hah haa.
Vapiskaa kurjat!

Kaksi viikkoa, kaksi tenttiä, viisi viiden sivun esseetä ja kolme oppimistehtävää.Viisi raporttia, esitelmä ja pohjaeläintutkimus loppuun....ja minä tein sen kaiken! Jenni ihan itse!

Voi pyhä Kyllikki, että olen ylpeä itsestäni!
Minä, jonka on aina ollut niiiiiiin vaikea saada itsensä tekemään yhtään mitään, sain kuin sainkin kaiken tuon pyngerrettyä valmiiksi, joskin kylmä rinki hanurin alla ja otsa verta ja kyyneleitä valuen... Vielä kun tulevana viikonloppuna ulostan itsestäni vielä yhden raportin, olen tehnyt kaiken tarvittavan. Huhhei ja hallelujaa!