Hieronta helvetistä

Terveisiä vaan Virosta.
Jos olette joskus suunnitelleet menevänne niihin halpoihin ja hyviin hierontoihin, joita paikallisissa hoitoloissa tarjotaan, suosittelen, että mietitte vielä pari kertaa....ja toiset pari.

Tallinnan lomani piti päättyä rentoon hierontaan ja erilaiseen elämykseen, ja sainkin todella mitä pyysin....TODELLAKIN erilaisen elämyksen.

Jo muokkajan nimi oli melko lailla kunnioitusta herättävä. Kyltissä pönötti marsunkokoisin kirjaimin pitkä litania kaikenlaista vironkielistä lopotusta ja ainoa, mistä sain minkään valtakunnan tolkkua,oli lihastenkiduttajan nimi. Marju Teräs.
Naureskelin siinä itsekseni, että sieltä varmaan nurkan takaa ilmestyy sinisiin trikoisiin ja punaiseen pinkeään viittaan pukeutunut teräsmamma, mutta nurkan takaa ilmestyikin hetken päästä vain valtava vatsa, ja pari minuuttia odoteltuani sain nähdä loputkin neiti Teräksestä.

Kaikella ystävällisyydellä Terästä kohtaan,mutta en ole eläessäni nähnyt niin lihaisaa ihmistä. Hyvä tavaton sentään. Hän tuli sivuittain ovesta ja posmitti mennessään herra ties mitä, ja yritin katsoa kenelle Teräs sanansa osoitti, mutta en nähnyt yhtään ketään. Ehkä sen olisi pitänyt jo varoittaa minua, mene ja tiedä...

Avattuaan oven venytin kaulaani kuin pikku strutsi nähdäkseni hänen massansa takaa millainen huone oli ja mietin itsekseni miten myökkyyttäjä aikoi saada sekä itsensä ja minut sopimaan yhtäaikaa siivouskomeron kokoiseen huoneeseen.
Noh, saimmehan me molemmat sitten kuitenkin sijoitettua itsemme sisälle, jopa niin, ett kykenimme molemmat hengittämään yhtäaikaa.
.....Siitä se helvetti sitten irti pääsi.

Niskani tuntuivat huonon tyynyn takia notkeilta kuin siirtolohkare, joten kysyin voisiko hän murjaista minulle niska-hartia- hieronnan.
Juu, kyllähän se kävi oikein mainiosti, mutta housut vaan pois ja selälleen penkille.
Luulin naisen käsittäneen väärin ja koetin näyttää ja tökkiä hartioitani, että halusin hänen hierovan YLÄpäätäni, mutta nainen näytti yhtä yhteistyöhaluiselta kuin Bush Hizbollahin pikkujouluissa, joten katsoin parhaaksi jättää pantomiimit sikseen.

Se puolitoista tuntia oli elämäni pisin.

Luulin aluksi kaiken tapahtuan vahingossa, mutta kun liikkeet toistuivat ja toistuivat samanlaisina, meinasin sännätä kotiin ja uida lahden yli äidin luo saman tien.
Kylkiä hieroessa kädet "vahingossa" lipsahtivat rintojen puolelle.
( minä kyllä pyysin hartia-, en kylkihierontaa...)
Pakaroita (!) hieroessa kädet erehtyivät välillä ties minne.
( minä kyllä olen luullut,että hartiani sijaitsevat noin puoli metriä ylempänä, mutta enpä sitten tiedä....)
Etureisiä hieroessa liikerata hieman vänähti vieden kädet melkein ette halua tietää minne. (...ja minä kun luulin, että hartiat ovat ihmisen takapuolella....)

Olin typerryksessä ja kauhusta kankea. Jos olisin ollut normaali itseni, en olisi taatusti kauaa katsellut irstaan vuoren hiplailuja, vaan olisin silläkin uhalla,että olisin suututtanut kaiken sen massan, antanut rasvaisen mummelin kuulla kunniansa, mutta siinä toivossa,että olin erehtynyt ja tulkinnut kaiken jotenkin väärin, makasin vain hiljaa oksennusta pidätellen penkillä.

Karmeaa. Se oli varmasti lännen nopein lähtö,mikä siellä sinä päivänä silloin nähtiin, ja voin vannoa etten IKINÄ KOSKAAN mene enää Viroon minkäännäköiseen "hoitoon". Jos olisin ollut viisikymppinen epätoivoinen peräkammarin poika, olisin ehk ä saanut suurenkin ilon ja hurmoksen irti tuosta murjonnasa, mutta jostain syystä ei oikein nirvana irronnut tällä kertaa....

Yök.