Voi aska ja tuhdistus.
Tuska ja ahdistus.

Aivan hirveä olo. Olen ihan varma, että eiliset kahvikupposet, jotka yöllä hornaisin ahneesti sisuksiini,etten olisi väsyneenä kuukahtanut rattiin, olivat jotenkin mynnähtäneitä. Pakko niiden oli olla pilaantuneita, ei voi näin megalomaanisen karmea olo tulla ilman mitään syytä aivan yhtäkkiä. En voi liikkua mihinkään ilman, että lounas tekee pontevaa ylösnousemusta ja olo on muutenkin sen verran tuljuva, että ei tee mieli tehdä muuta kuin maata moljottaa paikoillaan tuolissa ja valittaa kurjaa maailmaa.

Joku logiikan luonnonlapsi lähestyi minua muuten sähköpostilla ja kysyi, mikä ihmeen mollotin se tuolla profiilin reunassa nykyään pokottaa.
No sehän on silmä, ystävä hyvä.
Vieläpä ihan ikioma näköelimeni.

Muutenkin olen tässä pitkästä aikaa saanut taas rakentavaa palautetta bloginkirjoittamisesta.
Joitakuita nähtävästi häiritsee toisten suhertelu niin paljon, että on ihan pakko käydä joka päivä lukemassa ja valittamassa, kuinka tyhjänpäiväistä hommaa sähköisen päiväkirjan pitäminen on. Minusta on suunnattoman viihdyttävää vastailla näille angstisille henkilöille ja kiihdyttää heitä ultimaaliseen raivoon, niin että sähköpostilaatikkoon turahtaa milloin minkäkin näköistä herjauskirjettä.
On ne ihmiset hassuja.