sunnuntai, tammikuu 01, 2006

Kohtaus matkalta joulukirkkoon

Tähdet tuikertelemassa taivaalla.
Puut lumihuurussa ja kinokset hopeisina hohtamassa.
Illan hämärä alkaa pikku hiljaa laskeutua, kun olemme matkalla joulukirkkoon.

Auto on täynnä ihmisiä. Minä,vanhempani, isovanhenpani ja harras tunnelma.
....Kunnes yhtäkkiä huomaan jonkin epämääräisen hahmon alkavan piirtyä takaikkunaan.
Voi v****u.

Pari päivää aikaisemmin olin kuskannut tuttavia samaisella kotterolla kotiin baarista ja eräs miespuolinen seurueemme jäsen esitti sitten pikku takatuupparissa ollessaan hieman kuvataiteellista silmäänsä piirtämällä sivuikkunaan valtavan kokoisen...krhm..kirkkoveneen.
Koska tuhero ruudussa on varsin inha kaupungilla ajella, pyyhin tuon taivaallisen taiteellisen tuotoksen hetimmiten pois ja kuvittelin päässeeni mokomasta paatista sillä eroon.
....turha luulo.

Siinä se alkoi kauniisti kuulottua kuurankukkien seasta esiin ihmisten hengityksen höyrystäessä sisäilmaa ja orastavan paniikin alkaessa saada sijaa, yritin miettiä, millä saan mokoman ripsipiirakan pois ruudusta.
Aikani mietittyäni en keksinyt muuta kuin natsityylisen salamasotatekniikan ja syöksähdin varmaan jokseenkin hysteerisen näköisenä kohti ikkunaa ja aloin sutata näköreikää hihallani. Mummo parpatti jotain ihmeissään, mutta onneksi taidepläjäys meni häneltäkin ohi silmän.

Siinä olisi ollut vanhusten harras joulunhenki aika kaukana kun mojovan kokoinen pimpero olisi ryllähtänyt ykskaks näkökenttään.
Onneksi ehdin hätiin.

3 kommenttia:

Mikko Moilanen kirjoitti...

Nokkelaa toimintaa.

Välillä mietityttää, että kuuluuko vanhojen suhtautua konservatiivisesti kaikkeen seksiin vivahtavaan, mutta toisaalta en minäkään kyllä mielelläni seksistä sukulaisteni kanssa juttelisi.

Mitä luulet, olisiko seuraavanlainen kevennys onnistunut?

(Iloisesti ja riehakkaasti) "No voi hyvä tavaton! Mummo, katso tuota.. Mirri tulee ikkunaan!

Jenni kirjoitti...

Ei.

Mikko Moilanen kirjoitti...

Heh, tuo kertookin jo aika paljon.. :)