Kiitos.

Sinä, joka päätit äsken viedä polkupyöräni parvekkeeni alta parempaan talteen, haluaisinpa sanoa sinulle pari asiaa.


Ensinnäkin, taidat olla aivan uskomattoman, v***n tyhmä.
Luulit ehkä pimeässä pyörän nähdessäsi, että nytpä löytyi aivan jumalaton vispilä ja myyt sen jollekin ja saat aivan hillittömän kasan hilloa.
Turha luulo, hippi.

Pyörä oli vanha ja piti ajettaessa niin hirveää vinkunaa, että olisi helposti sillä sotkiessaan voinut kuvitella sikaa teurastettavan jossain lähistöllä.
Satulan oli varmaan suunnitellut joku eunukki, koska kukaan karvaisemman sukupuolen edustaja ei sillä satulan upean ergonomian takia pystynyt istumaan ilman, että haaveet isyydestä nyykähtäisivät siihen paikkaan.
Renkaiden ilmanvaihto sen sijaan oli kyllä aivan loistava, pakko myöntää. Laitettuasi ilman kumipyörylöihin se pysyi siinä tasan viiden kilometrin matkan ja sitten se yleensä sai tarpeekseen, sanoi kiitti moi ja lähteä lörähti kuin Matti hyppyrin nokalta.

Rumakin se oli kuin mikä.

Kyseisellä polkuvälineellä ei ollut juurikaan muuta arvoa kuin tunnearvo,jota olikin sitten vähän enemmän.
Tuskin siitä romuraudaksi tai varaosiksikaan on, mutta uusi omistaja saa olla hissukseen kuin Bush talebanien pikkujouluissa uuden lelunsa kanssa. Jos näen sen jossain kylällä jonkun alla, niin kyseinen henkilö voi olla varma, että kehitän hänelle jonkun vähintään yhtä mukavan, mieltä lämmittävän tempauksen.

Että tattis vaan, urpo, ja nauti nyt mankelistasi, kun sellaisen kerran sait.

Testiä lykkää

Pieni illanilo.

Tekaisinpa testin.

.. Kokeile huviksesi tunnetko minua oikeasti yhtään.

Toisenkin.
Millainen ihminen herättää minun kiinnostukseni?

En vieläkään usko tätä.
JOs jossain olisi typerien ilmeiden maailmanmestaruusmittelöt, olen varma,että olisin tänään iltapäivällä esittämäni megasuorituksen siivellä pönöttänyt palkintopöllillä ylivoimaisena valtavien aplodien saattelemana.

Ovikello soi iltapäivällä. Menin ihmeissäni avaamaan ja leukani loksahti siihen malliin ,että postijamppa varmaan luuli keskeyttäneensä jonkun naamajoogasession, tuntui nimittäin sen verran notkealta tuo leukasarana sen hämmästyksen jälkeen.
Jamppa paukautti neljänkymmenen kilon paketin ovelle ja lähti kiitämään.
Seisoin ihmeissäni jättikokoisten pahvilaatikoiden keskellä ja en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Hieman hölmistyneenä aloin sitten avata niitä ja olin pyörtyä, kun tajusin mitä puketin uumenista pullahti ilmoille.

UUSI SYNTIKKA! MINULLA ON UUSI SYNTIKKA! AAAAAAHHHHH.......

Pahvien seasta paljastui vielä uusi soittojakkara ja hieno tamminen teline. Jessus!Olen soittaa läpsyttänyt koko illan aivan innoissani. Korhalsin tohkeissani kirjastoonkin hakemaan lisää nuotteja, jotta ei lopu lätkytys kesken.

Sattui muuten omituinen tapaus kirjastoon lähtiessäni.
Olin lähdössä ulos ja yritin tuupata ovea kiinni, mutta uksi ei millään tahtonut sulkeutua. Pukatessani porttia se joko kimmahti takaisin tai ei mennyt sinne päinkään, vaikka puskin aukontuketta kuinka suurella voimalla tahansa.
Ulosähtö ei tuntunut onnistuvan millään ja mietinkin siinä levypalan kanssa mitellessäni, olinkohan unohtanut jotakin kotiin. Monta kertaa kävi mielessä, että pitäisikö tarkistaa, onko kaikki mukana.
Kun viimein karmienväli suostui uskomaan, että ei siinä tosiaan narinat auta, vaan se on nyt umpeuduttava ihan tosissaan, pähkäilin vielä ,että tarkistanko taskut ja menen vasta sitten, mutta hirveä kiire kun oli, niin annoin asian olla. Tavarat oli kassissa ja oven avain taskussa.

Paitsi että eipäs ollutkaan. Talonmies sai kympin ja minä raivarin, kun huomasin takaisin tullessani, että olin kyllä laittanut avaimen takin taskuun, tosin en vaan siihen, joka oli sillä hetkellä ylläni. Jos olisin uskonut kummaa tunnettani silloin lähtiessäni, olisin iloisena vain mennä tuljahtanut sisälle sen kummemmitta seremonioitta. Mutta ei... V*****i niin, että ei meinannut veri kiertää. Kännykkäkin kun oli lataamossa oven toisella puolella niin ei auttanut kuin rillutella ylisosiaalisen naapurinmummon ovikelloa ja soittaa ammattisetä apuun. Äijällä taisi muuten olla jo päivä pulkassa ja puute vapaa-ajasta ( tai ties mistä...) sen verran äkäisellä tuulella tuntui tyyppi olevan.

...ja minä kun kuvittelin, että tästä tulee ihan tavallinen maanantai...

Läheltä liippas

Pieni vinkki kaikille.
Älkää ikinä jättäkö terävää leipäveistä pystypäin kaappiin,voi käydä niin, että kun tarvitsette veistä paketin avaamiseen ja menette kaapille, niin teiltä aukeaakin paketin sijasta ranne, eikä teidän tarvitse kääntää telkkaria Teho-Osastolle nähdäksenne verta suihkuavia ranteita , vaan teillä on ihan ikioma sellainen lähempänä kuin luulettekaan.

Ette usko, että säikähdin. Rupesin nappaamaan toista veistä tiskinkuivaustelineestä, mutten huomannut toisen olevan pystypäin siinä vieressä ja ennenkuin kerkesin tehdä mitään, huomasin teräaseen tojottavan kiinni ranteessani.
En hetkeen käsittänyt,mitä oikein tapahtui ennenkuin kanan logiikalla varustetut ajatteluelimeni suvaitsivat huomauttaa, että kepsuppi tulee muuten yleensä purkista eikä ranteesta niinkuin nyt. JOs olisin päättänyt ruvata ottamaan veistä telineestä vähän rivakammalla liikkeellä, en kirjoittaisi tätä tässä nyt. Kun verentulo viimein väheni, tihrustelin haavaa ja huomasin, että sinisevä muljottava valtimon seinämä näkyi aivan selvään siinä päällimmäisenä. Ei ollut kaukana, ettei tämä olisi muuttunut kirjaimellisesti taivaalliseksi taiteeksi tämäkin kirjoittelu.
Huh.