keskiviikko, marraskuu 09, 2005

Voikohan päivä tästä enää enempää pieleen mennä?

Aamu alkoi jo lupaavasti.
En meinannut päästä sängystä ylös, kun eilen vaihdettu uusi kuntosaliohjelma nosti invaliditeettiprosenttia sn verran tanakasti, että kävellä köpötin keittiöön kuin alla olisi ollut railakkaampikin yö.
Ei hyvä.

Silmät meinasivat melkein tipahtaa päästä, kun hajuveden sijaan päin naamaa ruiskahtikin muhnakka pöläys hiuskiinnettä lähtöhässäköissä.
Au.

Aamun laborointitunti meni sekin epämääräiseksi räiskyttelyksi, kun milloin mitäkin lurahti milloin minnekin ja pulloissa ja pöniköissä oli juuri sitä mitä ei nimenomaan pitänyt olla.
Kiva.

Joidenkin ihmisten naamat otti otsaan jo siinä määrin, että teki mieli toteuttaa pitkään haudottu suunnitelma ja lahjoittaa heille pari euroa, että ostavat köyttä, menevät saunan taakse puun alle, etsivät kstävän oksan ja tekevät mitä parhaaksi näkevät.


Kämppä näytti kotiin palattua siltä kuin siellä olisi ollut edellisenä päivänä kertausharjoitukset. Enpä sitten viitsinyt kuitenkaan edes siivotakaan.
Hyvä minä.

Konekin kosahti tuossa illan päälle.
Virusta tulla tussahti koko masiinan täydeltä ja koko s*****n aparaatti jumahti siihen malliin, että olen pysyvästi kirjautuneena sisään joka ainoaan galleriaan,sähköpostiin ja keskustelupalstaan, jolla tuli eilen käytyä. Selain paiskoo mitä mielikuvituksellisimpia sivuja esiin ykskaks ja sammahtelee sopiviksi katsominsa väliajoin. Virusturva on yhtä toimiva kuin minun budjettisuunnitelmani ja messengerkin horisee omiaan.
Voi riemu.

Voi tätä elämisen iloa.
Untakaan ei saa ja v***** niin, että veri ei kierrä.
Kiva.

0 kommenttia: