Kiitos.

Sinä, joka päätit äsken viedä polkupyöräni parvekkeeni alta parempaan talteen, haluaisinpa sanoa sinulle pari asiaa.


Ensinnäkin, taidat olla aivan uskomattoman, v***n tyhmä.
Luulit ehkä pimeässä pyörän nähdessäsi, että nytpä löytyi aivan jumalaton vispilä ja myyt sen jollekin ja saat aivan hillittömän kasan hilloa.
Turha luulo, hippi.

Pyörä oli vanha ja piti ajettaessa niin hirveää vinkunaa, että olisi helposti sillä sotkiessaan voinut kuvitella sikaa teurastettavan jossain lähistöllä.
Satulan oli varmaan suunnitellut joku eunukki, koska kukaan karvaisemman sukupuolen edustaja ei sillä satulan upean ergonomian takia pystynyt istumaan ilman, että haaveet isyydestä nyykähtäisivät siihen paikkaan.
Renkaiden ilmanvaihto sen sijaan oli kyllä aivan loistava, pakko myöntää. Laitettuasi ilman kumipyörylöihin se pysyi siinä tasan viiden kilometrin matkan ja sitten se yleensä sai tarpeekseen, sanoi kiitti moi ja lähteä lörähti kuin Matti hyppyrin nokalta.

Rumakin se oli kuin mikä.

Kyseisellä polkuvälineellä ei ollut juurikaan muuta arvoa kuin tunnearvo,jota olikin sitten vähän enemmän.
Tuskin siitä romuraudaksi tai varaosiksikaan on, mutta uusi omistaja saa olla hissukseen kuin Bush talebanien pikkujouluissa uuden lelunsa kanssa. Jos näen sen jossain kylällä jonkun alla, niin kyseinen henkilö voi olla varma, että kehitän hänelle jonkun vähintään yhtä mukavan, mieltä lämmittävän tempauksen.

Että tattis vaan, urpo, ja nauti nyt mankelistasi, kun sellaisen kerran sait.