torstai, elokuu 04, 2005

Töitä ja öitä

Tämä on kammottavaa.
Päässäni on koko aamun soinut Turmion Kätilöiden Verta ja lihaa, eikä rallatus lähde päästäni sirkkelilläkään. Kappaleessahan ei sinänsä mitään vikaa ole, mutta jostakin käsittämättömästä syystä silmieni eteen puklahtaa vähän päästä muistikuva Lapsenpäästäjien viikonlopun keikalta, jolla vokalisti päätti esittää kyseisen humpan pelkissä sukkahousuissa,vieläpä sangen epäehjissä sellaisissa. Turha tietysti toivoa, että hemmolla olisi ollut edes alushousut jalassa. Ei ollut kiva olla eturivissä. Joskus männävuonna kyseinen sankari sukkahousuissa sattui olemaan keikalla Jyväskylässä ja tottahan minä tojotin eturivissä,pitkätukkafiksaatiooni kun ei vieläkään ole löytynyt toimivaa lääkettä. Tällöin sukkapöksypojalla tosin oli kiltti päällä, ja ikuisuuskysymykseen mitä miehillä on kiltin alla, sain sanoisinko nyt kohteliaasti, varsin keskikokoisen vastauksen, kun hippi päätti nostaa jalkansa monitorin päälle ja maisemat avautuivat. Huhhuh. Joskus kadun ainaista marmatustani siitä, että bändien lavashowt voisivat olla vähän enemmän visuaalisia. Mutta näin. Millä kummalla saan ällömielikuvan pollastani ulos?

Harmittaa kun en lauantaina näe MM- karkeloiden avajaisia puhumattakaan, että näkisin koko kisoja ylipäänsä ollenkaan. Olisin niin tahtonut nähdä pituushyppykisan.
Ai miten niin mistä moinen yltiöäkkinäinen innostus? Ai mikä Tommi Evilän jumalainen pitkä tukka? Siis minähän katson URHEILUA, en urheilijoita...kaikkea te niissä pikku päissänne kuvittelettekin.

Ylihuomenna pulpahtaa ensimmäinen muuttokuorma matkaan kohti Kitee cityä ja loput, eli minä itse, saavun sulostuttamaan tuota pikku hökkelimuodostelmaa kuun vaihteessa. Hippelihei.

Mutta nyt ulkoilutan itseäni hetkosen ja taidanpa katsahtaa Crazy Horse elokuvankni. Viides kerta tänä kesänä.

1 kommenttia:

Tuuli kirjoitti...

Örh, se Kuuskasin keikka Jyskylässä? No sepä onkin sitten kovin AVOmielinen veikkonen se sukkahoususankari, ja pokka pitää...