No niin, voihan kannu. Siellä ne Jalometallit Oulussa raikaa, mutta täällä minä vaan tojotan kotona.

Perinteinen viikonlopun tylsistyminen ja totaaliryytyminen otti sitten tällä kertaa vähän tiukemman puolinelsonin Jennistä ja aloin hajota tänne jo puolen päivän aikaan lauantaina entisen sunnuntai-illan sijaan. Pääni valitsi päivän biisiksi jostain kumman vipsauksesta Pet Shop Boysin karmean kasarikökkäreen It´s a sin, eikä joiku hiljene päästäni vaikka minkä tekisi. Toinen luikaus, jolla pääni päätti minut välillä yllättää, on CatCatin Bye Bye baby, joka pärähtää käyntiin päässäni kun nuppi itsekin alkaa jo Lemmikkikauppapoikien Se on syntiin kyllästyä. Voi jumalauta. Tämä on sitä aitoa ja todellista no life-meininkiä.

Nyt kun työtkin yllättäen Luojan kiitos loppua lyssähtivät, pesin koko perjantain itsestäni sitä jo pinttynyttä konerasvan, öljyn,bensan ja sovinismin hajua. Nyt voin meikatakin ensimmäisen kerran reiluun kuukauteen ja lakkaakin voi lykätä kynsiin ilman pelkoa, että se kaiken niiden liuottimien kanssa sekoittuessaan palaisi kiinni sormiin tai likaisi karistessaan arvon herrojen hienot koneet, niin kuin minulle sanottiin...

Milläköhän tappaisi aikaa? Maalata mulskautin äsken pikku taulusen, joka hetken päästä uudelleen tarkasteltuna saikin sitten tyytyä olemaan taivaallisen taiteen sijasta savuna taivaalle haihtuva uuninsytyke. Kaikkea sitä tuleekin väännettyä...