Niinpä niin.

Nyt on ihan pakko kommentoida parilla sanalla tätä Thaimaan mylläkkää.
Tilanne on siis tämä. Thaimaassa tuli vähän isomman luokan vaahtopää ja vei tuhansilta hengen, osan viskasi minne lie viidakkoon ja sieltä heidät henkitoreissaan roijattiin kuka minnekin paikattavaksi ja yksi onnellinen osa säästyi suhteellisen yhtenä kappaleena ja joutui vain tavallista pidemmälle uintireissulle.
Hirveä haloo. Miksi?
Thaimaan onnettomuudesta uutisoitiin tänäänkin molemmissa iltapäivälehtosissa kymmenien sivujen verran, ja kolmella rivillä todettiin, että sattuipa muuten samanlainen männä viikolla Afrikassakin, by the way, ja taisipa siinä muutama Kenian ja Mosambikin poika henkensäkin heittää. Parilla rivillä tuo. Ei suuria otsikoita, ei hätäapukeräyksiä. Ei sitten kerrassa yhtään mitään. Pienellä präntillä luki, jos nyt ylipäätään sattui edes lukemaan, viime ajan levottomuuksista Idässä, ja eipä siinä edes vaivauduttu mainitsemaan, että joku sattui ehkä kuolemaan. Mitäpäs pienistä. Riittäähän niitä ukkoja siellä. Niinpä niin.
Montako ihmistä kuoli Lähi-Idän milloin missäkin selkkauksessa ja pommin posahduksessa viimekin viikolla? Kuinka monta kuoli tänäänkin pelkkään aliravitsemukseen Afrikassa? Näkikö kukaan yhtään otsikkoa tai massiivista hätäkeräystä? En minä ainakaan. Tehtiinkö televisio-ohjelmia, puhuttiinko radiossa? Ei niin.
Eihän siellä kuollut kukaan länsimaalainen.

Unkept promises

Sinnepä mennä myllähti joulu. Tervemenoa vaan. Eikä siitä sen enempää.
Uutta vuotta siis änkää ja pukkaa ja siispä teen jo perinteeksi muodostuneet uudenvuodenvalehte....siis uudenvuodenlupaukseni jo nyt ja näin julkisesti, jos se saisi muka jotenkin minut ne paremmin pitämään, mitä kyllä epäilen sangen isosti, mutta noh..
Saa nähdä kestävätkö edes uudenvuodenaattoon asti. Todennäköisesti eivät.
Mutta asiaan. Mitäs minä oikein lupasinkaan viime vuonna?
Ensiksikin, lupasin olla kiroilematta tai ainakin lasketella kaunokieltä edes pikkuisen vähemmän. Ööö...no tuota. Sanotaanko nyt sillä tavalla, että tämän lupauksen kohdalla suksee oli... hmm....George Bushin sanoin, negatiivisella tavalla loistava. Suorastaan megalomaaninen.
Eli suomeksi sanottuna olen edelleen kävelevä kirosanakirja, mutta yhtäkaikki, kuulostan kuitenkin kenties nykyään ehkä piirun verran enemmän naiselta kuin mieheltä. Hyvä niin.
Toiseksi lupasin viettää aikaani rimpsalla pikkuisen vähemmän. Lukuunottamatta tammi-helmi-maalis-huhti- ja kesäkuukausia, on lupaus pitänyt loistavasti. Syksyn ja kuluvan talven aikaan olen vieraillut parketilla vain pari hassua kertaa. Oikeasti. Mitä te siellä nauratte?! No ihan totta!
Tälle vuodelle aion ottaa haasteeksi sen, että aion olla, tai siis ainakin yrittää olla, suuresti inh...siis suuresti rakastamallani työpaikalla edes jotakuinkin positiivisella mielellä. En luo murhaavia katseita vitt...siis ihaniin, maksaviin asiakkaisiin ja suhtaudun tästedes suurella ilolla ja hellyydellä niihin kaikkiin haiseviin pikku räkänokkiin, jotka sinne tulevat pallomereen meluamaan. En enää toivo, että he tukehtuisivat palloihin tai saisivat aikaan riidan ja tinttaisivat toisensa kuoliaiksi. Ei, ei, pois se minusta. Aion olla oikea Kylli-täti kakkonen ja kylvää ympärilleni pah..siis hyvää mieltä.
Olen miettinyt viimeiset puoli tuntia kuumeisesti jotain muuta uutta päätettävää, mutten keksi yhtään oikein sypäkkää lupaamisen arvoista. Mitä sitä ihmiset aina päättävät? Apua.

!?

Minulle on nähtävästi tulossa taas yhtä mukava joulu kuin suurimmalle osalle Suomen sioista.
Eli ei ehkä kaikkien aikojen unelmajoulu.
Eihän joulussa sinänsä mitään vikaa ole, oikein on kliffa karkelo kyllä, mutta kun vuosi vuodelta minua on alkanut enemmän ja enemmän ahdistaa tämä perinteinen suomalainen joulupöytä, joka meilläkin aina aattona olla pönöttää.
En nimittäin tykkää laatikoista. Pahoja ovat. Kinkku on sekin ällöä. Rosollia en ole koskaan edes suostunut maistamaan, ja viimevuotisen kalkkunaepisodin jälkeen ei sekään siivekäs mene ruokatorvesta enää alas. Luumu maistuu tasan siltä, miltä se näyttää, eli pari päivää nurkissa pyörineeltä elähtäneeltä pökäleeltä. Ei hyvä. Koska suurin osa joulun jälkiruuista on tehty tuosta jo kertaalleen syödyn ja ulos tulleen näköisen hedelmän sisuksista, ei jää oikein vaihtoehtoja herkutteluun. Lipeäkalasta en edes mainitse, ja riisipuuron ällistyttävä yhdennäköisyys toissa pikkujouluissa kohtaamani oksennuksen kanssa tiputti sekin kyseisen keitoksen ruokalistoilta. Mitä ****** minä syön? Joka vuosi kohteliaasti sitkutan palan tai pari jotain perinteistä "jouluherkkua" ja sekoittelen ne näyttävän näköisesti ympäri lautasta aivan kuin astian päällä olisi käyty suurenkin luokan ruokaorgiat. Nyt ei mene alas enää edes maksalaatikko, jota aikaisempina vuosina kauhoin kuin Nykäs Masa viinaa ämpärikaupalla lautaselleni, jotta kukaan ei päässyt nurisemaan huonosyömäisyydestäni. Nyt kun maksakin on alkanut olla vähemmän jees ravinnonsaantituote, ei jää paljon äpöstettävää. Voih ja oih.

Kielikukkasia

En ymmärrä, en.
Istuin aamusella ryystämässä liian kuumaa ja liian pahan makuista kahvia paikallisessa sumppilassa, kun paikalle tussahti muutama kikattava teinityttönen. Eihän siinä mitään.
Vaikka olin itsekin teini vielä eilen, olen silti rumasti sanottuna ulkona kuin tamponin naru näistä nykypentujen uusista jutuista, kuten olen aiemminkin tainnut sanoa. Mummo mikä mummo, eihän siitä pääse mihinkään. Katselin noita kajalinvalmistajien unelma-asiakkaita pari hetkeä ja mieleen tuli muutama outo asia.
Myönnetään, olin pahimmanlaatuinen urvelo sen ikäisenä kuin mitä nuo vieruspenkin vallanneet pikku teiniperkeleet olivat.
Mutta olinko minä oikeasti noin tyhmä, en kai sentään?
Ensimmäinen asia mikä särähti korvaan niin p******n pahasti, oli kielenkäyttö. Ihan sama minulle tietysti, mitä ne siellä sönköttävät, mutta kun yksi tyttö huoritteli itse itseään (!) , aloin jo miettiä oliko neitiparalla joku jakomielitauti tai identiteettihäiriö, ei kai kukaan oikeasti hauku itse itseään huoraksi ja jakorasiaksi vieläpä kovaan ääneen ja julkisella paikalla? Minua jos joku tulisi tuolla nimellä tervehtimään, saisi tyyppi sangen täräkän taloteollisen tervehdyksen ja lataisin oitis jollain kakkosnelosella kuuppaan. Olisi nimitys miten vitsinä esitetty tahansa, niin eipä kyllä paljon naurattaisi. Lankulla lättyyn vaan. Minusta on outoa tämä näiden päivien kakaroiden kielitavat. Homo on yleinen haukkumasana, joka pätee kaikkiin mummosta koiraan ja kaikki joilla on hame ja hengittää, ovat huoria. Olen kerran kuullut jopa yhdeksänvuotiaan tituleeraavan kaveriaan moiseksi. En käsitä enkä tajua.
Kersankyrsäkkeet saavat minun puolestani mölistä keskenään mitä tahtovat, mutta kerran joku, joka erehdyksessä oli housukaupan sijasta eksynyt eräkauppaan ja pukenut kenenkään erehdystä korjaamatta vahingossa Jotoksen pakkasteltan housujen sijalle, huoritteli minua ja erästä toista työkaveriani kesken työillan ilman yhtään mitään syytä. Itse vain naureskelin paskaisesti ja heitin jotain takaisin ja mielessäni itse kuvittelin kuinka otan vieressäni olevan altaanpuhdistuskoukun ja väännän sitä epämukavassa paikassa kyseisen teiniverbaalitykin ruumiissa, ja olo helpotti heti. Mutta työkaveri näytti pahoittaneen mielensä aika pahasti ja meni vaan vaisuna toiseen huoneeseen. Saisivat ajatella, mitä sanovat, nuo pikku pirulaiset. Olenkin erään kaverini kanssa autolla ajaessani kehitellyt tällaisen kuvitteellisen pelin nimeltä Teilaa Teini. Pelissä täytyy mahdollisimman näyttävästi ja tuskaa aiheuttaen tuupata pikkuisen puskurilla jotain kännistä teiniä perjantaidiskon jälkeen. Pissiksestä puoli pistettä ja hopparista kuusi. Kivat pelit meillä.

Fingelskaa

Yksi asia ärsyttää mint aivan raivon partaalle.
Selailin tässä männä päivänä netissä olevia vaatekuvastoja löytääkseni tänne niin ihaniin talven helleiltoihin sopivan toppapuvun. Kirjoitin hakusanaksi milloin toppapuku, - takki, - housut , -asu, mutta yhtään osumaa ei tullut eikä tipahtanut. No voihan kökkö. Ihmeissäni meinasin jo laittaa firmaan postia, että mitä helkkarin pälliäisiä te oikein olette, jäätävässä Suomessa vaatteita kauppaatte ja sitten teillä ei ole muuta lämmikettä tarjota kuin näitä a4- kokoisia pikkujouluhetaleita. Ei vetele tämmöinen peli. Itseni ultimaaliseen raivoon jo kiihdyttäneenä ränttäsin jo postia menemään, kunnes äkkäsin pienen mainoksen sivun alareunassa. Kah, siellähän se paksu takki olla pollottikin, juuri sellainen, jota olin hakenut, sellainen ihana, jonka jos satut päällesi junttaamaan, näytät ihan ylipainoiselta punatulkulta.
...Mutta mitäpä sanoi kuvateksti? Niin, ei siinä lukenut "toppa-asu" tai muutakaan vastaavaa, jos niin kuvittelitte, te tyhmät umpiaivot. Siinähän luki tietenkin " ski-asu" ! Minä tuijotin ruutua ihmeissäni ja tavasin tuota sanahirviötä muutaman kerran. Mikä v***n skiasu!? Tietääkseni ( korjatkaa kernaasti, jos olen väärässä), mutta olen luullut ainakin tähän asti, että olen asunut Suomessa, ja asun edelleen. Mutta ehei, Jenni, sinä idiootti imbesilli, onhan se nyt liikaa odotettu, että Suomessa nyt mitään v****n suomea puhuttaisiin. Eihän toki nyt sentään.
Ski-asu. Sana kuulostaa juuri siltä kummalta sihahdukselta, joka tulee aina ennen aivastusta, kun vedätte paniikissa happea hengittimien täydeltä sisään.. Tiedättehän: ssssshh---atshiih!!
Minä en kerta kaikkiaan käsitä enkä ymmärrä, miksi toppa-asu ei voi olla toppa- asu ihan niinkuin se on ollut siitä asti, kun koko s*****n vaatteenrökäle keksittiin. Miksi ihmeessä siitä pitää vääntää joku teennäisen kuuloinen ski-asu? Ei ymmärständ.
Ja selaillessani mainoksia eteenpäin pullahti silmille vieläkin karmeampia sanaoksennuksia. Skating- kengät! Snowboardtakki! Siis skating- kengät, eli kotoisammin sanottuna luistimet , ja lumilautailutakki, joka ei kyllä pitkänkään silmäilyn jälkeen näyttänyt tavallista toppatakkia kummemmalta, eivät noine hirveine nimikkeineen saa minua innokkaammin ostamaan kyseisiä artikkeleita, vaikka niillä nyt muka niin uudet ja trendikkäät nimet onkin.
Miksi ihmeessä suomen kieli pitää näivettää tällä tavalla ja puhua jotain käsittämätöntä suomienglantiugandamitälie- sekoitusta? Tälläinen pulun älykkyydellä varustettu saa kohta hankkia sanakirjan selvitäkseen arjen vaatimuksista ja ei tarvitse köyhänkään surra,ettei pääse koskaan ulkomaille, avaa vaan lehden ja lukee sitä mongerrusta niin heti tulee tunne, että on tietämättään yhtäkkiä pätkähtänyt jonnekin Länsi- Zaireen. Ei hyvä.